Meille Snowhotel Familyssä vastuullisuus ja asioiden oikein tekeminen ovat aina olleet ensisijaisia. Olemme perheomisteinen rovaniemeläinen yritys, joka toimii lakeja ja yleisiä normeja noudattaen. Nyt joudumme kuitenkin ilmoittamaan, että kaikista varotoimenpiteistä huolimatta yrityksemme Arctic SnowHotel & Glass Igloos -kohteen hotellijärjestelmä on joutunut tietovuodon kohteeksi.
Saamiemme tietojen perusteella ulkoinen taho on onnistunut luomaan huijaussivuston, jonka avulla hän on pystynyt ohittamaan jopa kaksivaiheisen tunnistuksen ja saanut luvattoman pääsyn hotellijärjestelmäämme. Valitettavasti tämä on johtanut siihen, että ulkoinen taho on saanut haltuunsa asiakastietoja varauksista ajalla 9.10.2024–30.11.2025.
Olemme tapahtuneesta erittäin pahoillamme ja pyydämme vilpittömästi anteeksi kaikilta asiakkailtamme ja yhteistyökumppaneiltamme mahdollisesti aiheutuneesta huolesta ja mielipahasta.
Olemme ryhtyneet välittömiin toimenpiteisiin tietoturvamme parantamiseksi, tehneet ilmoituksen viranomaisille, kuten tietosuojavaltuutetulle, Kyberturvallisuuskeskukselle ja poliisille sekä kontaktoineet kaikki asiakkaat, joita tietovuoto mahdollisesti koskee. Olemme muun muassa tarkistaneet ja päivittäneet järjestelmämme varmistaaksemme niiden turvallisuuden, tehostaneet sisäistä viestintää korostaaksemme tietoturvallisuuden merkitystä jokapäiväisessä toiminnassa. Lisäksi olemme palkanneet kyberturvallisuuden asiantuntijan auttamaan asian selvittämisessä ja tietoturvamme edelleen kehittämisessä sekä tulemme tarjoamaan henkilöstöllemme lisäkoulutusta tietoturva-asioissa. Teemme kaikkemme varmistaaksemme, että vastaavaa ei pääse tapahtumaan uudelleen.
Tapahtuneen jakaminen avoimesti muille alueen matkailuyrityksille muun muassa yhteistyössä Visit Rovaniemen kanssa on myös ollut meille tärkeää.
”Haluamme jakaa tietoa asiasta avoimesti siksi, että muutkin huomaavat, että tällaisia riskejä on olemassa myös pienille yrityksille.” kertovat Heidi ja Ville Haavikko, Snowhotel Familyn omistajat.
Jos teillä on kysyttävää aiheesta, älkää epäröikö ottaa meihin yhteyttä. Tiimimme on täällä teitä varten.
Ystävällisin terveisin,
omistajat Heidi ja Ville Haavikko
Arctic SnowHotel & Glass Igloos -tiimi
Arctic SnowHotel & Glass Igloos on osa Snowhotel Familyä.
Yhteystiedot
Arctic SnowHotel & Glass Igloos
+358 40 845 3774
sales@arcticsnowhotel.fi
Usein kysytyt kysymykset: https://arcticsnowhotel.fi/fi/tietoa-meista/usein-kysytyt-kysymykset-epailtyyn-tietovuotoon-liittyen/
